”Asuminen On Suurin Menoerä Kotitalouksien Kukkarossa,

Mutta

Silti Siitä Puhutaan Yllättävän Vähän.

Ei Myöskään Ymmärretä, Miten

Iso Vaikutus Sillä On Kansantalouteen.”

--

Asumisen sietämätön kalleus

Asuminen vie etenkin pääkaupunkiseudulla liian ison osan tuloista. Sekä
vuokra- että omistusasumisen hinta on noussut kohtuuttomaksi.

”Missä asuvat pieni – ja keskituloiset, joita pääkaupungin palvelujen
kehittäminen välttämättä tarvitsee?”

Minkä verran pitäisi vähintään tienata, että tulee toimeen? Riittääkö
kirjastoapulaisen 1 831 euron palkka? Entä toimistotyöntekijän 1 810 euroa
tai laitosapulaisen 1 592 euroa? Entistä useampi työssäkäyvä tarvitsee tukea
toimeentuloon. Katso asiantuntijalaskelmat siitä, millä rahalla pärjää, ja
ketkä joutuvat sinnittelemään pienimmillä palkoilla.

Yksinäinen ihminen tarvitsee pääkaupunkiseudulla yli 1 100 euroa puhtaana
käteen. Neljän lapsen yksihuoltajan pitäisi saada pääkaupunkiseudulla kokoon
yli 2 400 euroa, jotta selviäisi elämisestä. Tiukkaa tekee kaikille niille,
jotka ovat näillä rajoilla. Ei ole oikein, että ihminen ei tule toimeen
työllään. Tämä on jopa himpun verran vaiettu ongelma Suomessa. Ei tämä ole
mitään rakettitiedettä. Jos saat 1 500 euroa bruttona, eläminen on
äärimmäisen vaikeaa. On älytöntä, että muut veronmaksajat joutuvat
välillisesti tukemaan työnantajia, jotka maksavat tällaisia palkkoja.

Asumisen kalleudesta

Monet esim. palvelu- ja terveydenhoitoalan työtätekevistä ovat
pienituloisia, juuri niitä jotka asuvat vuokra-asunnoissa ja jotka yrittävät
selviytyä arjen pyörityksestä pienellä palkallaan.

Asumisen sietämätön kalleus

1960-luvun puolivälissä kulutuksesta käytettiin asumiseen noin 20
prosenttia. Tällä hetkellä osuus liikkuu jopa yli 33 prosentin tuntumassa.
Asuminen on suomalaisten suurin yksittäinen rahareikä.

Asumisen hinnan jo pitkän aikaa jatkuneeseen kallistumiseen vaikuttaa moni
tekijä. Mieleen tulee ainakin asuntojen koon kasvu sekä varustelutason
parantumien, kaavoitus, rakennusmääräysten tiukkuus, rakennusvirheet ja
huono suunnittelu, muuttoliike ja väestön ikääntyminen, monia muita maita
kovemmat työvoimakustannukset sekä energian hinta. Myös pankkien
luotonantoperiaatteilla on vaikutuksensa.

Näiden selvien tekijöiden ohella ei voi pois sulkea sitä, että
asuntotuotannon kysynnän ja tarjonnan jatkuvan epätasapainon taustalla on
myös muita tekijöitä.

--

Asuntopolitiikasta

Eri tahot ovat tehneet asuntopoliittisia linjauksiaan viimeisen vuoden aikana keräten eräänlaista toiveiden tynnyriä ilman, että olisi todella syvennytty hakemaan ratkaisuja kasvavien alueiden vuokra- tai muiden kohtuuhintaisten asuntojen vajeeseen.

Varsinaisen pullonkaulan pääkaupunkiseudun vuokra-asuntorakennuttamiselle on tonttipula. Helsinkiä lukuun ottamatta maata ei ole riittävästi pääkaupunkiseudulla kuntien omistuksessa ja siitä johtuen kaavoituskoukerot vievät niin paljon aikaa kaikkine neuvotteluineen ettei maata saada jalostettua rakennusvalmiiksi.

Voi olla ettei sitä halutakaan pitää riittävästi tarjolla hintojen pitämiseksi korkealla. Tähän eivät kunnatkaan ole syyttömiä.

Helsingin seudun asumisen akuuttien ongelmien taustalla vaikuttaa asuntokannan pienuus ja kannan hidas kasvu suhteessa asumiskysynnän kasvuun.

Tämä heijastuu erityisesti asuntomarkkinoiden väliinputoajaryhmiin, joille mahdolliset asumisvaihtoehdot ovat ARA-asunnot, edullisimmat vapaarahoitteiset vuokra-asunnot sijoittuminen etäälle huonojen liikenneyhteyksien ja kalliin liikkumisen alueille .

Asuntomarkkinoiden pullonkaulat heijastuvat työmarkkinoille – monilla palvelualoilla on vaikeuksia saada työvoimaa, koska palkkataso ei mahdollista kohtuullista asumista tai kynnys muuttaa alueelle on liian korkea.

Kuitenkaan asuntotuotannon lisäys (jos olisi realistista) ei yksin ratkaisisi ongelmaa, sillä kasvavan suurkaupunkialueen asuntomarkkinoiden tunnusomainen piirre on, että kohtuulaatuisen asumisen markkinahinta on korkea, taustalla Korkea maan hinta, koska monet toiminnot kilpailevat niukoista maaresursseista.

Tarjonnan kitkatekijät, kuten kaavoitus ja maanomistus.

Korkean keskimääräisen tulotason aikaansaamaa maksuhalukkuutta kasvattamalla suurkaupunkialueella on aina väliinputoajia ja pienituloisilla on riski joutua asuntomarkkinoiden ulkopuolelle.

Väliinputoajia varten tarvitaan suoraa asumistukea sekä monipuolisia yhteiskunnan tukemia asumisvaihtoehtoja, jotka tarjoavat kohtuuhintaisia asuntoja myös pienituloisille työssäkäyville sekä asunto- ja työmarkkinoille tuleville .

Asuntomarkkinoiden kireyden ja sen aiheuttamien lieveilmiöiden helpottamiseksi Helsingin seudun asuntotuotanto tulisi nostaa MAL-aiesopimuksen mukaiselle 12 000 – 13 000 asunnon vuosituotannon tasolle.

NYT

Tonttitarjonnan ongelmat rajoittavat vuokra-asuntotuotantoa.

Kerrostalotonttien varanto on niukka, vastaa noin 3 vuoden rakentamistarvetta.

ARA-tuotanto kärsii tonttien saatavuusongelmasta.

Helsingin ja Espoon kalleimpien tonttihintojen alueella  tonttien markkinahinnat ylittävät huomattavasti ARA-hintarajan – edellyttää voimakasta tonttihintojen subventointia .

Kehyskunnilla ei suurta tahtoa osoittaa tontteja ARA-tuotantoon edes keskustaajamista, vaikka kysyntää olisi , ARA-tuotanto tulisi sijoittaa hyvin saavutettaviin joukkoliikennekäytäviin ja palveluiden lähelle.

Lisäksi tulisi tarjota mahdollisuuksia vapaarahoitteiselle vuokra-asuntotuotannolle ARA-tuotannon rinnalla .

Tämän vuoksi kerrostaloalueiden ja tiiviiden kaupunkimaisten pientaloalueiden kaavoitusta tulisi lisätä pitkäjänteisesti.

Pienten asuntojen rakentamista tulisi lisätä alueellisesti monipuolisesti vastaamaan yksinasuvien kysyntään.

Tarvitaan Helsingin seudun yhteistä maankäytön suunnittelua, johon sisältyy

yhteinen asuntostrategia , merkittävien rakentamisalueiden kaavoituksen ja toteutuksen seudullinen ohjaus maankäytön suunnittelun ja liikennesuunnittelun toteuttaminen kokonaisuutena.

Väliinputoajia varten tarvitaan myös Helsingin seudun oloihin ja vuokratasoon sovitettua suoraa asumistukea sekä monipuolisia yhteiskunnan tukemia asumisvaihtoehtoja, jotka tarjoavat kohtuuhintaisia asuntoja myös pienituloisille työssäkäyville sekä asunto- ja työmarkkinoille tuleville.

Kysyntään nähden liian pieni asuntotuotanto näkyy hintakehityksessä.

Pääkaupunkiseudulla vanhojen asuntojen hinnat ovat nousseet paljon nopeammin kuin muualla maassa, samoin nopeammin kuin ansiotaso tai rakennuskustannukset .

 --